See ya soon!

Hei taas kaikille ihanille lukijoilleni!
Olen päättänyt vihdoinkin tehdä paluun blogimaailmaan ja vaihdan samalla blogini toisaalle. Uusi blogini löytyykin nykyään sitten osoitteesta https://cherryliciousdream.wordpress.com/ nimi kyllä pysyy siis samana, mutta sivusto vaan vaihtuu.
Toivon, että nykyiset lukijani siirtyisivät sinne mukanani. Päivittelen sinne lähipäivinä kuulumisiani blogihiljaisuuteni ajalta ja voin luvata, että tulossa on myös rutkasti kuvia.
Joten nähdään uudella sivustollani, ciao!

Finding your own style and steps to get it.

Hei taas kaikille. Viime postauksesta onkin siis tosiaan aikaa ja sillon paljastinkin hieman asioita itsestäni. Tänään jatketaankin samalla linjalla, koska päivän aihe on, kuten otsikosta voikin ehkä päätellä, minun tyylini ja sen muokkautuminen nykyisyyteen. Ennen siihen syvällisempää pureutumista kerron kumminkin kuulumisia viime postauksesta tähän päivään.
Elikkä tosiaan koulujen alettua blogi sai taas jäädä hieman syrjään, eikä arkirytmiin palaaminenkaan ollut kovin helppoa. Kesän lopussa ennen koulun jatkumista käväsin kumminkin pyörähtämässä Viron puolella. Olin poikaystäväni perheen kanssa Tallinnassa tosiaan pari yötä ja shoppailimme. Koulun jatkuessa siitä seuraavalla viikolla alkoikin etsiminen, että missä kaikki koululaput ja muut välineet olivat, myös työvaatteet olivat hukassa.
Ensimmäinen jakso tarjoilija opintoja olikin sitten baaripainotteista. Ja läksyjä oli todella paljon, jaksosta kumminkin selvittiin kohtalaisen sutjakasti ja pahin stressinaiheuttaja olikin drinkkikoe. Sekin yllättävää kyllä meni nappiin ja vaikka opettaja olikin ollut tyly koko opiskelun ajan, hän antoi kehuja kokeessani. No seuraava jakso menikin sitten "baaritopissa", eli yöt töissä ja päivät nukuin. Valittavasti Halloweenkin meni töissä enkä päässyt lähtemään kavereitteni mukaan juhlimaan sitä.
Nyt kun kumminkin olen taas lähes stressi vapaa ja vapaa-aikaakin löytyy ehdin taas kirjoitella teillekkin. Sain jopa suostuteltua poikaystäväni ostamaan itselleen jenkkisängyn sen 100 senttiä leveän runkosängyn tilalle, kohta on mielyttävämpää yöpyä sielläkin.
Nyt voitaisiin kumminkin siirtyä päivän pääaiheeseen elikkä minun tyyliini ja sen muokkautumisesta nykyiseen. Alkuun laitan muutaman kuvan teille, että millaisista tyyleistä olen aina haaveillut ja sitten kerron miten olen alkanut sitä pikku hiljaa kokoamaan yhdeksi kokonaisuudeksi.
Elikkä tosiaan kuten kuvasta huomaa pidän rockahtavasta, mutta myös sellaisesta "nörttityttö" tyylistä. Mustan ja pastellisävyjen yhdistely on tietenkin hieman hankalaa ja miten luoda "kovis"-tyylistä kumminkin söpö ja naisellinen on aina ongelmallista. Viime aikoina tyylini on kyllä hieman lähtenyt käsistä yhtäkkisen painonnousun takia, enää en esimerkiksi löydä kirppareilta kivan näköisiä oman kokoisia vaatteita ja vaikka olen yrittänyt mitä nii painokaa ei putoa. Naisellisuuskin nyt on hieman tyylistä kadoksissa, koska en viitsi kauheasti esitellä näitä "muotojani".
Vanhoja kuviani ennen paino-ongelmia.
Katselin tuossa viime viikonloppuna vanhoja kuviani ennen tätä paino-ongelmaa, tyylini oli silloin mielestäni aika lähellä täydellistä. Nyt olen selvittänyt mistä saan tyyliini sopivia vaatteita, ainoa ongelma onkin enää ettei niitä valmisteta kokoisilleni naisille. Miksei isompi kokoiset naiset saisi nauttia muodista ja rakastamastaan tyylistä? Mielestäni isoin ongelma onkin ettei vaatteita löydy tarpeeksi suuren kokoisena. Esim. H&M:llä olisi aivan tosi hyvin tyyliini sopivia vaatteita vähän väliä, mutta kokoja ei vaan löydy. En olekkaan pitkään aikaan shopannut ja viimeisin tyyliii liittyvä ostos olikin laukku.
Tilasin tälläisen laukun tai siis repun puoli kuukautta sitten, sen saapumista ootellen. :)
Mutta kyllä tästä painosta vielä eroon päästään ja saadaan taas takaisin naisellisuus ja ihana tyylini. Olen tässä suunnitellut, että kokeilen vielä yhtä laihutuspilleri kuuria jonka tilaan samalla kun tilaan itselleni "ihme"shampoon ja hoitoaineen. Siis nämä hiustenhoitotuotteet ihmeellisiksi tekee se, että sen pitäisi jopa tuplata ellei triplata hiusten kasvu. Hairbell nimisen sarjan löytää täältä, jos jotain alkoi kiinnostamaan. Samalla tosiaan tilaan Effimicil-nimisiä laihdutuspillereitä kokeiluun, saa nyt nähdä toimiiko kumpikaan tuote. Rahan saantia odotellessa käväsen kumminkin selvittämässä Viitaniemen kampaamoalan tytöillä selvittämässä, että miksei punainen väri enää tartu hiuksiini.
Pieneksi kevennykseksi tähän loppuun vielä laitan teille kuvan tekemästäni maalauksesta. Maalaus on tehty rakkaalle poikaystävälleni, joka pyysi minua tekemään taulun missä olisi nainen vähissä vaatteissa. Sain kumminkin kohtalaisen vapaat kädet toteutukseen ja maalasinkin tytön jollainen itse haluaisin olla. :)
Ainoa mistä en pidä on saapikkaat josta en saanut haluamani värisiä, koska en saanut sekoitettua sopivaa väriä.

And that's who I am.





Sunrise sunset...

Juhannus oli ja meni. En päässyt tekemään juhannustaikoja, mutta juhannusheila onneksi löytyi omasta takaa. Tänään päätin tekeväni vaihteeksi kuva painotteisen postauksen, kuvista joita kuvatessa toivoin tosissani omistavani järjestelmäkameran tämän huonon kännykkäkameran sijaan. Kuvat on siis tosissaan otettu rakkaalla htc:lläni, koska kuvatessani huomasin sen kumminkin olevan parempi kuvalaadultaan kuin fujifilm-kamerani. Toivon, että nautitte kuvistani kuvalaadusta huolimatta. Kävin parina yönä kuvailemassa, kuten postauksen otsikkokin ehkä paljastaa, auringon laskuja ja nousuja.





Kesää kohti (huom: erittäin pitkä postaus!)

Jos nyt vihdoinkin voisi aloittaa kesäloman kunnolla. Olen siis viime kirjoittamisen jälkeen viettänyt Vappua, suorittanut työssäoppimiseni loppuun kiitettävästi ja kuten nopeimmat ovat huomanneet olen myös ehtinyt päivittää blogini ulkoasua. Kauheasti aikaa blogilleni ei kumminkaan ole ollut, mutta nyt toivon asian muuttuvan.
Voisin kumminkin nyt ensi alkuun tässä postauksessani kertoa millaisisssa tunnelmissa Vappu meni ja muutenkin mitä olen tehnyt viimeisen kuukauden aikana kun en ole ehtinyt blogailla teille kuulumisiani aiemmin. Lisäksi minulla on vielä muutamia kuvia ihanista työpäivä annoksistani.
Elikkä Vappu meni kavereiden ja oman kullan seurassa. Kävimme seuraamassa amerikkalaisten autojen kevät ajojen lähtöä ja menimme Shakerin auettua avamaan terassikauden, ystäväni ja rakkaani kummatkin tilasivat juoman esittämällä muutaman toiveen baarimikolle kun taas itse otin G-spot nimisen drinkin.
G-spot drinkki on tuo mojitoa muistuttava.
Siitä tulimme takaisin rakkaani kotiin , josta hieman ennen puoltayötä päätimme lähteä rannalle. Keli oli plus kahdessa asteessa ja vesi oli tosi kylmää, mutta olin päättänyt heittää talviturkin Vappuna joten tein niin.
Seuraavat viikot siitä menivätkin sitten työssäoppimassa, joka meni hyvin jos ei oteta huomioon kolmanneksi viimeisen päivän migreeni kohtausta jonka takia jouduin tiputukseen keskussairaalaan.

Värjäilin viime kuun aikana hiuksianikin, vaalensin tumman liilasta vaaleaksi. Mutta kuinkas kävikään, ensimmäisen vaalennuksen jälkeen hiukseni näyttivät tältä:
 Kukaan ei osannut sanoa syytä siihen miksi hiukseni väri oli yhtäkkiä muuttunut tumman liilasta vihertäväksi. Toisen vaalennukksen jälkeen hiukset näyttivät kyllä vaaleammilta, mutta latvat olivat yhä vihertävät.
Tämän vaiheen jälkeen hakeuduin opiskelijakampaajalle, jossa vihreä sävy saatiin vihdoinkin pois ja sen alta paljastui hieman punertava blondi. Noh, minut tuntevat tietävät etten viihdy kauaa blondina joten tämän hetkinen hiusväri on vaalean violetti.

















Lisäksi minulta löytyy vielä muutama nätti, kesäinen kuva teille keventämään tätä hieman pilvistä kesäiltaa. Näihin tunnelmiin ja ensi kertaa odotellessa. Ciao!

 -CherryX-